Miten voikin nain nopeasti tulla sellanen olo, etta mikaan tarkea yksityiskohta ei enaa pysy paassa? Viimeksi etsin salasanojani, jotka oli jossain "varmassa paikassa", eli ei missaan. Taytyy tosin sanoa miun puolustuksekseni, etta sain eilen nelja uutta salasanaa muistettavaksi, joista jokainen on mitaan merkitsematon sotku numeroita ja kirjaimia, joten en sen lisaksi, etta opettelin niista kaksi tarkeinta, enaa kiinnittanyt huomiota siihen, mihin paperilappuseen tai vihkoseen lopulta kirjotin ne ylos (ja noita kirjasia ja lappusia on kahdessa paivassa kertynyt laatikollinen). Tanaan oli International Students' Introduction, johon menin kuitenkin, vaikken oikeesti ole edes enaa International student (vaan joku kumma valimuoto, joka saa kutsut kaikkiin mahollisiin tapahtumiin vaan varmuuden vuoksi. Kuulun jopa seka Undergraduate etta Graduate Unioniin :/ ). Sitapaitsi miulla on jo pankkitili, omalaakari ja polkupyora. Jokatapauksessa, se oli maailman tylsin tilaisuus, siita huolimatta, etta ne puhujat oli hurjan innokkaita ja teki parhaansa, ja se teki asiasta viela kamalamman. En halua enaa ikina mihinkaan Introductioniin, ne on aina niin vaivaituneita tilaisuuksia. Eilen paadyin juttelemaan uudestaan sille saksalaiselle kurssikaverilleni, joka itseasiassa osoittautui todella mukavaksi. Minkakohan muutoksen se oli akkia kokenut? (No, se joutuu jatkossa lainaamaan miun luurankoa, joten paras ois ollakin mukava. Toisaalta hyoty on molemminpuolista, koska se on jo tehnyt ruumiinavauksia aikasemmin.). Matias, toinen kurssikaverini, oli myos hurjan hauska ja puhelias, ja se Harvard-tyyppi ei todellakaan paassyt sisaan, joten hyvalta nayttaa.